Päivä päivältä, hetki hetkeltä, sekunti sekunnilta...

Tänään oli tosi mukava päivä. Aurinko paisteli mukavasti ja viihdyttiin parin kaverin kanssa ulkona monen monta tuntia. :)
Ensimmäiset rusketuksetkin on tullut hankittu käsiin. Aika jännä, että se aurinko tarttuu, vaikka onkin vasta huhtikuu.

Pääsiäinen meni ilman munia. Suklaata söin kyllä... Ja muitakin herkkuja. Vaan eipä ole ollut herkkua syödä tässä monena päivänä antibioottia ja muita lääkkeitä. Aamupalaksi otan aina neljä pilleriä (huomenna onneksi viimeistä kertaa).

Joka päivä,
Joka hetki,
Joka sekunti, yhä enemmän... <3

On ihanaa olla ihastunut. Täysillä <3 <3 <3

Rakkauden Shakkilauta

"Rakkaus on syvä kiintymys toiseen henkilöön tai muu syvä kiintymys johonkin tai johonkuhun. 

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. 
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."


Näin kerrotaan rakkaudesta Wikipediassa. Mutta onko se rakkaus oikeasti kaikkea tuota?

Mullapa oli eilen OIKEIN IHANA ilta... Nyt odotellaan seuraavaa siirtoa. ;)

TipiTii

Kevät siivin iloisin, liihoittelee meillekin.... Tai jotenkin sinne päin se meni. Mä en jaksa olla ihmettelemättä tätä kevään vaikutusta ihmisiin. Kaikilla on tosi JEBOU meininki ja kaikki tekee hienoja uusia juttuja koko aika. Ihmiset ovat siis iloisia ja energisiä. :)

Sivistin itseäni kahdella vanhalla suomalaiselle elokuvalla. Toinen oli nimeltään Lampaansyöjät. Pääosia näyttelee Heikki Kinnunen ja Leo Lastumäki ja elokuva on tehty vuonna -72. Eritoten pisti silmään se hassu kuvaus tyyli. Hieman erilaista kuin nykyaikana. Leffa kertoo kahdesta miehestä, jotka päättävät lähteä matkustamaan ja pyydystämään itselleen lampaanlihaa. Leffassa valmistettiin vanhalla perinteisellä tavalla rosvopaisti. Ei mikään kummoinen leffa, mutta tulipa nähtyä. Jos noita kahta veijaria ei olisi ollut siinä leffassa, olisin varmaan kyllästynyt.

Toinen oli Jäniksen vuosi, josta olin ennen nähnyt vain pätkiä. Elokuva oli kovin sympaattinen. Elokuvan roolihahmo, Vatanen, pelastaa nuoren jäniksen poikasen ja lähtee sen kanssa kauaksi pois, vaeltamaan. Leffa kertoo siis jäniksen ja miehen ystävyydestä. Ajattelin, että sekin olisi todella tylsä, koska tämä on vuodelta -77, mutta mä oikeasti pidin siitä elokuvasta. Suosittelen siis lämpimästi kaikille, jotka vaan joskus sen jaksaa katsella. :)

Eilen ostin Mummo tv-sarjan. Tänään pitäisi alkaa katselemaan sitä pois alta. Senkin olen joskus ennen nähnyt, mutta oli pakko hankkia itselle, kun on nuo "Kyllä isä osaa"- jaksotkin omana. Eivät ne toisiinsa mitenkään liity, mutta silti. Oli vain pakko hankkia :D Ja mun mielestä 10e ei ole iso raha tuommoisesta laadukkaasta sarjasta...

Näillä mennään ja ihmetellään... ;)

Sateenkaaren puolivälissä

On se kumma, kuinka tuo kevät voi vaikuttaa ihmiseen niin monella tapaa. Itseen se on ainakin vaikuttanut niin positiivisesti, kuin negatiivisestikin; pinna on ollut kireällä ja kovasti on myös ollut iloisia hetkiä. Ihmisten pitää vain osata nauttia oikeista asioista. Tänään päätin nauttia auringosta ja sen tuomasta kevätmielestä. ^^;

Elämä on täynnä hassuja hetkiä... Tunnen itse olevani elämäni puolivälissä, jossa mietin, mitä oikeasti haluan ja tahdon. Sitä hassulla tavalla tajuaa tuhaan hätiköineensä, mutta semmosta se on. Toisiin asioihin mennään täyttä ravia ja toisia osaa pohdiskella, ehkä liikaakin.

Voi kun osaisi elää elämänsä heti kerralla oikein. Lopettaisin sen turhan stressaamisen ja alkaisi oikeasti ELÄÄ. Uskaltaisi irrotella oikein kunnolla. Ja jos jotain haluaisi tehdä, tekisi sen, eikä vain meinaisi tai suunnittelisi. 

Paljon on siis opittavaa ja varmasti jatkossakin tulee niitä opittavia asioita.  Se onkin sitten eri asia, koska sitä ihan tosissaan oppii ne asiat.

"SOMEWHERE, OVER THE RAINBOW...."

Aika parantaa haavat

Menin sitten perumaan koko kokkikerhoilun... Tällä hetkellä vaan tuntuu siltä, että en voisi olla hyvää seuraa kenellekään. Hermot palaa pienemmistäkin asioista. Tätäkö se nyt sitten on, kun on sisältä ihan rikki?

Parempi vaan oleilla yksin ja koittaa hakea lohtua pehmolelusta, käpertyä sikiö asentoon ja antaa ajan kulua... Aika parantaa haavat, niin sitä sanotaan. Vaan onko sekään totta?

Itsestä se tuntuu ikuisuudelta. Ehkä vielä joskus, minäkin voin kohdata onnen.

Siihen asti, en tahdo enää uskoa mihinkään.

Tättärää, tättäräää....

Eilen olisin voinu vaikka räjähtää... Oli meinaan semmoiset fiilikset, että oksat pois! -.-

Hermoja kiristi, kaikki vitutti... Ja istuin yksinäni visassa. Sain mä jopa kuusi pistettä, mikä on aika hyvin mun yleistietämykselläni. Puoliakaan kysymyksistä en tajunnut, koska olin niin väsynyt huonojen yöunien vuoksi... Huolet on perseestä, kun ne vievät yöunetkin.

Ja nyt on sitten iskenyt kevät flunssa, tähän kaiken mukavuuden keskelle... Tänään pitäisi mennä katsomaan, onko musta kokkikerhon vetäjäksi. Pakko myöntää, että tässä vaiheessa ei jaksaisi hirveästi huvittaa, mutta pakko mennä, kun tuli kerran luvattua.

Linnainmaalle asti pitäisi siis eksyä. Saa nähdä, tuleeko poikettua samoin tein paikallisessa ;)

Näillä mennään.

Yksin

Tiedättekö sen tunteen, kun olette yksin, vaikka vierellänne olisi ystäviä? Mulla on juuri semmoinen fiilis...

Rakkaudelta sain TAAS selkään, mutta kovat pyrkimykset on päästä yli asiasta. Se on vaan kovin vaikeaa sellaiselle, joka on joutunut kokemaan paljon epäonnea rakkaudessa tai ylipäänsä parisuhteissa.

Luulin löytäneeni itselleni juuri sen, kenen kanssa voisin kerrankin onnistua.

Luulin löytäneeni itselleni sen, joka oikeasti musta välittää.

Luulin löytäneeni onnen, tämän kaiken harmauden keskelle.

Vaan toisin kävi.

Kuinkahan monta kertaa sitä ihminen voikaan saada henkisesti turpiinsa?

Mulla kun tätä on jatkunut jo monta vuotta, niin ei oikein enää jaksaisi. Pettymyksiä pettymysten perään... Ehkä se on vaan meikäläisen kohtalo. :'(

Fiilikset ovat siis todella paskat, vaikka kuinka koittaisin olla häpi. Päälle päin se ei ehkä näy, mutta sisäisesti... Se sattuu.

En jaksa enää uskoa mihinkään hyvään tai että mulle voisi tapahtua mitään hyvää.

Elämä on vain peli, joka pitää pelata oikein... Mä en ole siinä juurikaan onnistunut.

Tekisi mieli jopa erota töistä ja alottaa vaan sosiaalipummeilu, kun tuntuu, ettei ole enää voimia jatkaa yhtään mitään.

Yksin, niin yksin. En kestä katsoa onnellisia pareja suukottelemassa toisiaan. Enkä kestä katsoa kavereitani/ystäviäni, joilla on vara valita, kenet ottaa ja kenet ei. Olen heille kateellinen.

Ja kyllä... Olen draama-ihminen. Mutta niin myös mun elämäni, täyttä draamaa.

Tekisi mieli vaan mennä tuulen mukana jonnekin... Pois.

"Aina yksin, aina sydän syrjällään. Aina yksin, teen tulta pimeään."

Kevättä rinnassa, rakkautta sydämessä

Huhheijaa.... Paljon on tapahtunut sitten viime kirjoituksen.  Ja minä oon ihan sekasin, siis hyvällä tavalla :) <3

Kerroin viime blogissani tästä eräästä miehestä.

Meidän tarinamme alkoi eräänä keskiviikkona (noin 3vk sitten), kun ystäväni toi mukanaan exänsä Apinan tietovisaan. Tämä exä oli hyvin hiljainen, mutta herranjestas, hänellä oli musiikki tietämystä! Ystäväni piti siinä jossain vaiheessa lähteä kotiin nukkumaan ja oletin silloin myös tuon exän lähtevän, mutta hän jäikin vielä juomaan olutta. Siinä sitten istuttiin tuppi suina, mitä nyt välillä jotain jostain biiseistä keskusteltiin... Kunnes tämä ystäväni saapui takaisin paikalle. Hänen kotiavaimet oli jääneet kotiin ja kännykässä ei ollut soittoaikaa, että olisi voinut soittaa huoltomiehen paikalle. Noh, me sitten lähdettiin ystävälleni soittamaan sitä huoltomiestä. Loppujen lopuksi, minä palasin takaisin Apinaan ja tämä exä jäi ystäväni kanssa kaksin odottamaan huoltomiestä.

Seuraavana aamuna olin saanut kaveripyynnön naamakirjassa juurikin tältä exältä. Ajattelin, että ei se kai pahitteeksikaan ole, jos uuteen ihmiseen tutustuu, joten hyväksyin tuon kaveripyynnön. Melkein samoin tein tämä exä alkoi keskustella kanssani naamakirjan välityksellä ja siitä päivästä lähtien, olemme joka päivä olleet yhteydessä.

Viime sunnuntaina, minulla pyörähti sukat jaloissa totaalisesti. Hän nimittäin tuli MINUN vuokseni Semaforin sunnuntai-karaokeen, vaikka rahaa ei olisi ollut moiseen. Yhteinen bussimatka menikin sitten kädestä kiinni pitäen.... Ja saattoi hän minut kotiinkin asti.

Siinä lumen tupruttaessa, seisoimme kotirappuni edessä ja katselimme ujosti toisiamme silmiin... Hän halasi minua tiukasti ja ryhtyi suutelemaan. Välillä hän silitti hiuksiani ja poskeani...

Olisi halunnut tulla vielä teelle, mutta en päästänyt.

Tästä illasta lähtien olemme nähneet joka päivä... Ja ihanaa on ollut.

En vaan jaksa uskoa kaikkea tätä todeksi! Ei MINULLE tapahdu tällaisia asioita. OIKEESTI!

Kaikki on tapahtunut yhdessä hujauksessa... Ja kaikki tuntuu hyvältä unelta.

Joka kerta kun ajattelen häntä, sisälläni muljahtaa. Se tuntuu hyvältä.

Näihin tunnelmiin... Ensi kertaan. <3